Päätimme lähteä tyttäreni kanssa Italiaan Milanoon, lämpöön, aurinkoon...Hotelliin pääsimme kuivin jaloin, mutta illalla palatessamme jo satoi ja lämpötilakin laski kymmeneen asteeseen. No, talvihan siellä maaliskuussa on, mutta aurinko oli paistanut viimeiset 3 viikkoa, tiesi kertoa kentällä tapaamamme mukava mies, joka oli ollut olympialaisissa ne kolme viikkoa Torinossa. Hän kertoi lähteneensä kotiin nyt kun ilmat muuttuivat. Niinpä niin, se siitä auringosta. Kävimme kyllä katsastamassa Leonardo da Vincin taulun, Viimeinen ehtoollinen. En ole itse lukenut daVinci-koodia, joten tyttäreni ei paljastanut minulle, mitä hän siitä kuvasta oikein etsi...Saimme tehtyä kaiken mitä halusimmekin, mutta suunnittelemamme neljän päivän matka jää lyhyemmeäksi, jos ilmat ei vaihdu. Jossain vaiheessa olimme jo eksyneet ja tutkimme karttaa sateensuojassa. Tyttäreni nojasi seinään ja yhtäkkiä siitä aukenikin ovi ravintolan keittiöön, jossa pelästynyt mies tuijotti häntä, molemmat yhtä säikähtäneenä. Miehen ohjeiden mukaan sitten palasimme tuomiokirkolle, josta osasimmekin hotelliin. Tyttärelläni on tapana matkoillaan aina kurkistaa ravintoloihin takakautta. Kerran Tallinnassakin, kun etsimme aukiolevaa ravintolaa ja näimme kiinalaisen ravintolan, eikä ovea löytynyt. Sitten hän avasikin keittiönoven ja kääntyi äkkiä kauhistuneen näköisenä pois sanoen: tuonne ei ainakaan mennä syömään, mitä lie nähnyt siellä. Milanossa ruoka onneksi oli hyvää. Tänne pitäisi palata kesällä, sillä nyt kaupunki ei näyttänyt oikein miltään ja muodin mekkana kallista oli kaikkialla. Ei sitten oltu kuin kaksi yötä koko kaupungissa ja sade jatkui jatkumistaan....